Ehdollistaminen ja mieli - näkökulma kasvatukseen

"Kasvatuksen tulisi avata mieli, ei harjoittaa se tottelemaan" John Taylor Gatto 

Koska maailmasta ja maastani on tullut sen henkiseltä ilmastoltaan burleski, sokeaa tottelevaisuutta palkitseva paikka, on se saanut minut etsimään vastauksia. Itselleni läpi elämäni koulu ja kasvatus ovat olleet keskiössä ja valitettavasti olen joutunut hakemaan vastauksia niihin ristiriitaisuuksiin, joita ns. länsimaisessa demokratiassamme olen havainnut, alkaen sieltä, missä mieliä ja yleistä henkistä maaperää muokataan ja jota opettamiseksi kutsutaan. Tänä aikana yksilö alistetaan milloin minkin narratiivin hyväksyjäksi, joka korkeammilta tahoilta totuutena tarjoillaan. Jos nouset vastaan, omaten ja ilmaisten oman mielipiteesi, sinut leimataan, kategorioidaan ja jopa kriminalisoidaan. Miten ihmeessä tähän on tultu?

                                                                           Ehdollistaminen ja mieli 

Oletko koskaan miettinyt, miksi historian innovatiivisimmat mielet eivät suinkaan ole olleet koulussa mallioppilaita. Luokkahuoneessa malliopiskelijat ovat perinteisessä mielessä erinomaisia sääntöjen seuraamisessa ja noudattamisessa. Nämä samat malliopiskelijat eivät kuitenkaan välttämättä ole myöhemmässä elämässä saavuttaneet historiaan jääneitä innovaatioita. Tässä artikkelissa tarkastelen joidenkin ajattelijoiden ja kasvattajien näkemyksiä koulujärjestelmän taustalla mahdollisesti piilevistä ehdollistamistavoitteista ja niiden seurauksista. Artikkelin tarkoituksena on herättää ajatuksia ja kriittistä pohdintaa. Artikkeli ei ole luonteeltaan tutkimus, joten tarkat lähdeviitteet ovat tarpeettomia. Esitän, että meidät on totutettu mukautumaan ja tottelemaan jo pienestä, ei ymmärtämään tai kyseenalaistamaan, tätä ajatusprosessia kutsun tässä yhteydessä ehdollistamiseksi. Varhaisin muoto koulusta syntyi vähemmän jaloista tarkoitusperistä: Kreikan Spartassa lapset otettiin vanhemmiltaan, ei kasvatettaviksi vapaiksi, vaan tottelemaan sokeasti valtiota. Tässä kasvatuksessa ei kriittistä ajattelua sallittu. Kärjistyksestä huolimatta, on perusteltua ajatella, että koulun perusmalli on säilynyt tähän päivään noista ajoista, vaikka ulkoisesti koulu onkin saanut sivistyneen pintakuoren. Kasvatuksen tarkoitusperä, sen kätketty tarkoitus, on säilynyt muuttumattomana.

1525 Uskonpuhdistaja Martti Luther ajoi tätä tarkoitusperää, nähden koulutuksen päätarkoituksena muokata nuoria mieliä luterilaisen kirkon arvojen mukaisiksi, käyttäen siinä valtiota välineenä. Tämä ajatusmalli säilyi pohjana myöhemmin 1800- luvun oppivelvollisuuskoulullekin. Tavoitteena oli ensisijaisesti luoda tottelevainen kansanluokka, jota ei varsinaisesti rohkaista luovuuteen tai omaehtoiseen ajatteluun.1900- luvun alussa Friedrich Taylor Gates neuvoi John D. Rockefelleriä todeten avoimesti, että koulutuksen tavoitteena ei ole tuottaa filosofeja, taiteilijoita tai tiedemiehiä. Sen sijaan sen tavoitteena on tuottaa kansalaisia, jotka omaksuisivat sosiaalisen roolinsa, koskaan kyseenalaistamatta sitä. Opettajien syyttämisen sijaan, olisi tutkittava, onko järjestelmä ja sen historiallinen alkuperä itsessään rakennettu tätä tarkoitusta palvelemaan, kontrollin välineeksi. Ikävä tosiasia on, että modernia koulutusjärjestelmää ei ole ensisijaisesti suunniteltu kasvattajien ja lasten kehityksen asiantuntijoiden taholta, vaan sen perusrakenne oli suurelta osin teollisuusmiesten muovaama 1800- luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Poikkeuksen tässä tekevät ns. vaihtoehtopedagogiikat, kuten Maria Montessorin Montessori-pedagogiikka ja Rudolf Steinerin Steiner-pedagogiikka. 

Niin sanottu yleinen koulutusjärjestelmä sen sijaan luotiin siltä pohjalta, että teollisuus tarvitsi työvoimaa, jolla olisi erityisiä ominaisuuksia teollisuuden käyttöön. Tehtaan omistajat eivät tarvinneet vapaita ajattelijoita, he tarvitsivat luotettavia työntekijöitä, jotka saapuisivat ajoissa ja ohjeita kyseenalaistamatta tekemään velvollisuutensa, hyväksyen hierarkkisen auktoriteetti- ajattelun. Charles Elliot, Harvardin yliopiston rehtori kiteytti tämän ajatuksen 1905; "Haluamme yhdelle ihmisluokalle vapaan koulutuksen ja toiselle, huomattavasti suuremmalle, luopumisen vapaan sivistyksen etuoikeudesta, suorittaen tiettyjä vaikeita manuaalisia tehtäviä". Tämä kaksitasoinen lähestymistapa ilmentyy täydellisesti diplomaatti Niccolo Machiavellin Prinssi -teoksessa. Siinä hän neuvoo hallitsijoita säilyttämään erilliset luokat, ne, jotka hallitsevat ja ne, jotka palvelevat. Koulutusjärjestelmä luo Machiavellin mukaan tämän erottelun, säilyttäen samalla "meritokratian" illuusion. Filosofi Arthur Schoppenhauer nousi aikanaan tätä koulutuksen taustalla olevaa kätkettyä tavoitetta vastaan, nähden sen ajattelua muokkaavan luonteen. Hän totesi muun muassa, että lapsen tulisi ensin oppia konkreettisia asioita aina 16 ikävuoteen saakka, jolloin vasta hän on valmis käsittelemään abstraktioita. Näillä Schoppenhauer tarkoitti sellaisia oppiaineita, kuin filosofia, uskonto, elämänkatsomukset, matematiikka, kielet tai historia. Kari Uusikylä, suomalainen kasvatustieteen emeritusprofessori toteaa, että lahjakkaat lapset voivat olla hyvin varhain kiinnostuneita elämän ja kuoleman kysymyksistä, kuten "Mistä olen tullut, miksi olen syntynyt ja mitä minusta tulee kuoleman jälkeen?" 

Emotionaalisen ja älyllisen kehityksen epätahtisuus tuottaa kuitenkin ongelmia. Lapset ovat tietoisia oikean ja väärän, hyvän ja pahan olemassaolosta, mutta heillä ei ole kypsyyttä käsitellä asioita tunnetasolla. Uusikylän mukaan lapsi pystyy käsittämään monia asioita vasta 12-13 vuotiaana. Muisti säilyy pitkään, Schoppenhauer totesi. Lapsen mieli on herkkä omaksumaan syvään juurrutettuja ideoita, mutta usein ilman kriittistä "filtteriä". Istutetuista ideoista ja ajatusmalleista muodostuu aikanaan identiteetti; se osa egoa, miten yksilö näkee itsensä ja maailman. Ne jäävät emotionaalisina jälkinä mieleen, ja tässä piilee todellinen vaara. Tästä syystä Schoppenhauer halusi suojella lapsia liian aikaisessa vaiheessa opetetuilta maailmankatsomuksilta. Machiavelli ymmärsi, että tehokkaimmat valvontamuodot eivät ylipäätään liity itse kontrolliin vaan siihen, miten muokataan ajattelua. Pelko toimii parhaiten, kun se naamioidaan huolenpidoksi. Koulutusjärjestelmämme ei siten alista ilmeisellä voimalla vaan hienovaraisemmin, käyttäen mekanismeja, jotka muokkaavat opiskelijoiden näkemystä omasta itsestään ja kyvyistään. Machiavelli huomautti; "Se, mikä palvelee valtaa, ei aina palvele väestöä. Ihmiset ovat kovin yksinkertaisia ja taipuvaisia tottelemaan välittömiä tarpeita, johon koulutus soveltuu loistavasti".  

Mielivaltaisten sääntöjen noudattamisella ei ole mitään tekemistä oppimisen kanssa. Vuonna 2014 Pennsylvanian yliopiston tutkimus paljastaa, että ns. "nonkonformistit" eli ei sopeutujat, ryhtyivät 27% todennäköisemmin yrittäjiksi, kuin heidän sääntöjä noudattavat vertaisoppilaat. Kari Uusikylä toteaa samansuuntaisesti tutkijoista, että lahjakkaimmat heistä eivät ole läheskään aina koulumenestyjiä tai testiälykkäimpiä. Sen sijaan he ovat luovia ja uskaltavat ajatella rohkeasti aivan uusia ratkaisuja. Moni lapsi on liian sovinnainen ja hänellä on liian vähän mielikuvitusta, jotta hän voisi kehitellä vallankumouksellisia uusia ideoita, harvalla on taipumusta luovaan omaperäisyyteen, Uusikylä toteaa kirjassaan "Lahjakkuus", 2020. Tänä päivänä kaikesta huolimatta koulu yhä opettaa kirjaa ennen todellisuutta. Filosofi Schoppenhauerin mukaan järjestelmä, joka on rakennettu tällä tavoin, ei ainoastaan tapa luontaista uteliaisuutta, vaan tuottaa "nukkeja", jotka eivät koskaan ymmärrä toistamaansa. Hänen mielestään siten monessa tapauksessa muodollisesti oppimattomat ihmiset omaavat paremman arvostelukyvyn, kuin tällä tavoin opetetut kansalaiset. Tämä siksi, että niiltä, jotka oppivat vain kirjoista, eivätkä elämästä, usein puuttuu "selvä järki" tai ns. "maalaisjärki".

 Machiavelli neuvoi ruhtinaita ehdollistamisen kautta pitämään alamaisia tyytyväisenä; ei vapauden, vaan illuusion kautta. Järjestyksen tarkoituksena on kouluttaa lapsia noudattamaan sääntöjä ymmärtämättä niiden tarkoitusta. Koulutus luo näin aikuisia, jotka on psykologisesti ehdollistettu noudattamaan sääntöjä, vaikka nämä säännöt olisivat ristiriidassa yksilön omien intressien kanssa. Uusikylä, joka puhuu erityisesti lahjakkaiden lasten näkökulmasta, toteaa että lahjakas ei tahdo sopeutua mihinkään rutiinityöskentelyyn. Lahjakas onkin usein ns. "kävelevä vastaväite". Syynä on se, että lahjakkaat haluavat pitäytyä ehdottoman tarkasti totuudessa ja täsmällisissä ilmaisuissa. Uusikylän mukaan lahjakkaat lapset alkavat vastustaa aikuisauktoriteetteja, kun he huomaavat, että nämä ovat epäloogisia ja epäoikeudenmukaisia tai toimivat harkitsemattomasti. Monet lahjakkaan lapsen auktoriteettihahmot ovatkin kyvyttömiä kasvattajan tehtäväänsä; he eivät ymmärrä lahjakkaita, eivätkä voi saavuttaa heidän kunnioitustaan. Väärin kohdellut lapset voivat olla myöhemmin kyvyttömiä alistumaan minkäänlaisen auktoriteetin määräyksiin, Uusikylä huomauttaa. 

                                                         Kuinka ajattelu ja luovuus tukahdutettiin? 

Myös filosofi Friedrich Nietzsche osoitti samankaltaista kritiikkiä koulutusjärjestelmää kohtaan. Hänen mukaansa modernissa koulujärjestelmässä on ongelmana mm. todellisten kasvattajien puute. Nietzschen mielestä todellinen opettaja ei omaa vain opetettavan aineen hallintaa, vaan hänen tulisi olla "ruumiillistuma kulttuurisista ihanteista" - jalo, kultivoitunut persoona, joka omalla persoonallaan toimii esimerkkinä. Nietzschen mukaan koulussa, joka toimii tehtaan tavoin, ei ole sijaa tällaisille kasvattajapersoonille. Heidät on korvattu toimeenpanijoilla, byrokraateilla ja "tiedon managereilla". Tuloksena on suuri joukko "mediacre" ihmisiä, keskivertokansalaisia, joilla on ohut kerros tietoa, mutta ei syvyyttä. Kari Uusikylä toteaa kirjassaan "Lahjakkuus", että lahjakkuus kehittyy parhaiten turvallisuudentunteen ja myönteisen minäkuvan pohjalle: "Ymmärtämätön kasvatus tuottaa sopeutujia ja suorittajia, jotka kätkevät varsinkin luovat kykynsä henkisen pahoinvoinnin alle". 

 Vuoden 1914 Pensylvanian Yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että koulussa eniten kiitosta saavat oppilaat osoittautuivat tilastollisesti vähiten toimialoja mullistaviksi uraauurtavia keksintöjä tekeviksi myöhemmässä elämässään. Tämä seikka nostaa esiin syvällisen kysymyksen kouluun liittyen, johon myös Machiavelli aikanaan tarttui. Jos koulutuksemme tavoitteena on luoda itsenäinen ajattelija ja tulevaisuuden johtaja, on tätä tutkimustulosta pidettävä katastrofaalisena – tai sitten täsmälleen sellaisena, kuin se on suunniteltu. Machiavellin mestariteoksessa Prinssi, avautuu näkymiä siihen, mitä tämän päivänkin koulutuksen piilotettu tarkoitus mahdollisesti kätkee ja miten se muokkaa meitä, Machiavellin itsensäkin havaitsemaan sosiaalisen kontrollin suuntaan. Uusikylä toteaa kirjassaan, että johtajilta tulisi vaatia persoonallisuuden eheyttä, riippumattomuutta, omaperäisyyttä, luovaa mielikuvitusta, elinvoimaisuutta, tahdonvoimaa, lämpöä, mielen tasapainoa ja johdonmukaisuutta. Tässä hän lainaa lahjakkuustutkija Leta Hollingforthia, jonka listaan hyvistä johtajista kuuluu myös: epäsovinnaisuus tarvittaessa, esteettinen taju ja kylmä harkintakyky. Yksityiskohtana Uusikylä mainitsee Hollingforthin ajatuksen: "Ei voi olla kovin korkeaa intelligenssiä ilman kauneuden tajua". 

 Eräänä ongelmana koulussa, joka toimii tehtaan tavoin, on nopeuden tai tehokkuuden ajatus aikarajoineen. Nietzschen mielestä todellisessa, syvällisessä kulttuurissa rytmi on kuitenkin hidasta, sitä ei voida pakottaa, eikä se ole samanlainen kaikille, vaan sillä on oma aikataulunsa. Moniälykkyys- teorian kehittelijä Howard Gardner korostaa, että suuret luovat yksilöt harvoin ilmestyvät tyhjästä, vaan he ovat aina riippuvaisia kulttuurista. "Kun ajan henki kääntää selkänsä yksilöille, nerot häipyvät kansakunnan historiasta. Yksilö joutuu taistelemaan olemassaolostaan". Gardnerin mukaan luova lahjakkuus eli kyky löytää itsenäisesti ongelmia ja tehdä kokoavia johtopäätelmiä, vaatii syntetisoivaa älyä, jossa yhdistyvät käytännöllinen ja analyyttinen älykkyys. Toisin sanoen, kokoavien johtopäätelmien syntyyn tarvitaan myös Schoppenhauerin peräänkuuluttamaa "Maalaisjärkeä". Massojen "samaan suuntaan liikuttaminen" on myös eräs nykyisen koulutusjärjestelmän synti Ivan Illighin mukaan. Illich on todennut jo vuonna 1971 kirjassaan "Deschooling society", että koulu ei tuota vapaita mieliä, vaan se tuottaa yksilöitä, jotka ovat riippuvaisia instituutioista. Lapset tottuvat ajatukseen, että mitään ei voi oppia ilman opettajaa tai oppituntia. Siten he lakkaavat etsimästä itse, tutkimasta ja kysymästä: "Koulu on mainostoimisto, joka saa sinut uskomaan, että tarvitset yhteiskuntaa sellaisena kuin se on", Illigh toteaa. Hänen mukaansa oppimisesta olisi tultava jälleen inhimillinen kokemus, ei mitattavissa oleva esitys. 

 1991 New Yorkin vuoden opettajan tittelin saanut John Taylor Gatto jätti yli kolme vuosikymmentä kestäneen opettajan työnsä turhautuneena näyttelemään opettamista. Koulusta hän totesi, että todellinen ongelma eivät ole oppilaat, vaan itse koulujärjestelmä. Omien sanojensa mukaan hän ei halunnut enää olla osa systeemiä, joka tukahduttaa autonomisuuden, luovuuden ja yksilöllisyyden. Pystyäkseen opettamaan todella, hänen oli jätettävä koululaitos. Kirjassaan "Dumbing us down – the hidden curriculum of compulsory schooling", Gatto kritisoi koulujärjestelmän sisään kätkettyä mekanismia, auktoriteetin ja totuuden välistä hämärtymistä sekä tiedon ja toiminnan erottamista toisistaan:

"Totuus on, että koulu ei itse asiassa opeta mitään muuta, kuin kuinka totella ohjeita. Todellisen kasvatuksen ja opetuksen tulisi tehdä sinusta yksilön, ei sovinnaista mukautujaa/sopeutujaa. Sen pitäisi opettaa sinulle, kuinka elää ja kuinka kuolla". Jos kasvatus todella haluaa kasvattaa, se pitäisi vapauttaa kahleistaan: "Kun se on määrätty, standardisoitu ja keskitetty, siitä tulee ainoastaan kesyttämisen muoto", Gatto toteaa. Ne, jotka todella oppivat ajattelemaan ja kyseenalaistamaan opetettua, eivät tee sitä koulun ansiosta, vaan siitä huolimatta. John T. Gatton mielestä kouluinstituutio on muuttunut sosiaaliseksi rituaaliksi, kaukana mielekkäästä kokemuksesta. Valmistumisesta ja tutkinnoista on tullut muodollisuuksia ilman todellista viisastumista. Koulutuksesta on näin tullut statussymboli, passi yhteiskunnan järjestelmään sisäänpääsyyn, ei keino ymmärtää itseämme ja sitä, mikä todella on arvokasta. "Ihmiset eivät enää opiskele tullakseen viisaammiksi, vaan välttääkseen putoamasta järjestelmästä. He eivät opiskele enää intohimosta, vaan paineiden tähden", toteaa Gatto ja jatkaa: "Tänään vallankumouksellinen teko ei ole oppia lisää, vaan oppia pois siitä mitä on aiemmin omaksuttu liiemmälti ajattelematta, ja rohkeasti kyseenalaistaa se". Gardner, Howard; Gatto, John Taylor; Hollingforth, Leta S.; Illich, Ivan; Machiavelli, Niccolò; Montessori, Maria; Nietzsche, Friedrich; Schoppenhauer, Arthur; Steiner, Rudolf; Uusikylä, Kari