Blog::luna lehikoinen

Mediakasvatusta?

17.11.2026

                                                                                                       Mediakasvatus

                                                                                        Kriittistä ajattelua vai propagandaa?

Mediakasvattaja - Museoliitto

Mediakasvattaja, Merkin mediakoulun vetäjä:

"Arvostatko journalismia ja medialukutaitoa? Oletko innostunut tekemään töitä lasten ja nuorten kanssa? Tule mediakasvattajaksi Median museo ja arkisto Merkkiin Helsingin ydinkeskustaan!

Median museo ja arkisto Merkki (entinen Päivälehden museo) on suomalaisen mediahistorian elävä keskus, jota ylläpitää Helsingin Sanomain Säätiö.

Vuoden 2025 lopussa Merkkiin perustettiin mediakoulu, jossa opetetaan lapsille ja nuorille journalismia ja vastuullista tekoälyn käyttöä. Mediakoulun tavoite on lasten ja nuorten medialukutaidon vahvistaminen, journalismin periaatteiden ymmärtäminen ja disinformaation torjunta. Mediakoulu halutaan laajentaa valtakunnallisesti tunnetuksi mediakasvatuksen yksiköksi".

Huomasin tämän työpaikkailmoituksen museoliiton avoimet työpaikat- sivulla 20.10.2026. Olen itse opiskellut museologiaa ja aika ajoin tarkistan avoimia työpaikka ilmoituksia. Olen myös toiminut opettajana 29 vuotta peruskoulussa ja lukiossa. Siis, Helsingin Sanomien säätiö hakee mediakasvattajaa ajatuksena laajentaa tämä heidän oikeaa mediakasvatusta antava yksikkönsä maan laajuiseksi mediakasvatuksen yksiköksi. Minusta tämä vaikutti heti varsin omituiselta ja varsin arveluttavalta, mutta mikään tässä ajassamme ei enää minua suuremmin varsinaisesti järkytä.

Kuka saa mediakasvattaa?

Kun maan valtamedia hakee oman näköistään mediakasvattajaa, on se jo sangen ristiriitaista. Täysin oletettavaa on, että medialukutaitoa halutaan opettaa vain siltä näkökulmalta, että maan valtamedia kertoo totuuden ja siitä poikkeavat uutisoinnit ovat sitä disinformaatiota. Tähän totaalisen suvaitsemattomaan Helsingin Sanomien ja muun valtamedian uutisointiin totuttiin jo pandemia-ilmiön aikana: valtamedian narratiivi vastaan "disinformaatio".

No, aika moni suomalainen tajusi jo noina vuosina, että totuus ei suinkaan ole Helsingin Sanomien näköinen tai YLE:n uutisten. Valtamedian uutisointiin olen siitä pitäen suhtautunut väliin jopa ainoastaan naurahtaen tai ainakin täysin välinpitämättömästi. Luottamus valtioiden ns. virallisiin medioihin on laskenut ei ainoastaan Suomessa, vaan myös monissa maissa, vaikkapa USA:ssa tai Iso-Britanniassa. Unkarissa maan valtamedia on jo myöntänyt ja pyytänyt anteeksi valheitaan kansalaisilta.

Muistelen lukeneeni jo aikaisemmin Helsingin Sanomien olevan huolissaan siitä, että yhä suurempi yleisö löytää uutisensa mieluummin erilaisista podcasteista kuin maan virallisilta medioilta. Paljon kokenut "mediamoguli" Mauno Saari totesi jo muistaakseni 2022, että "Elämme täysimittaisen propagandan aikaa", viitaten maan valtamedioiden uutisointiin. Vaihtoehdottomuus, objektiivisuus, puolueettomuus siis loistaa poissaolollaan. Sen sijaan uutiset enimmäkseen toistavat globaaleja narratiiveja, joita suuret uutistoimistot CBC, NBC tai mystinen "Trusted News" uutisoivat. 

Kyllä, arvostan journalismia, siis aitoa sellaista. Journalismi ei ole vain globaalien uutisten toistoa tai poliittisesti sidonnaisten näkökulmien värittämää uutisointia. Journalismin tulisi palvella kansaa, ei päättäjiä tai muita taustavaikuttajia. Itse tutkiva journalismi on loistanut poissaolollaan jo kauan, tai jos sitä on, se on niin läpinäkyvän tilattua, ettei sitäkään voi ottaa vakavasti.

Kun Helsingin Sanomat tai sen säätiö, joka lienee periaatteessa sama asia, hakevat mediakasvattajaa opettamaan mikä on disinformaatiota, mikä totta, ei voi olla ajattelematta, että halutaanko siis lapsia sokeasti luottamaan (aivopestä?) valtamedian tarinoihin (narratiivi), kun osa aikuisväestöstä jo on menetetty. Lapset ovat vastaanottavaisia ja jos jotain heidän mieliinsä istutetaan jo pienestä, siitä on vaikea myöhemmin pois oppia. Näin ovat toimineet totalitaristiset yhteiskunnat aina; kansalaiset aidosti uskovat, että heidän hallitsijansa tahtovat vain heidän parastaan. Pravda kommunistisessa Neuvostoliitossa määrittelivät totuuden ja siitä uutisoitiin "kauan kestävine suosionosoituksineen". Siinä uskossa ollaan valmiita jopa ilmiantamaan väärin ajattelijoita, jopa perheen jäseniä, uskoen tehden vain hyvin ja oikein. Koko asetelma valtamediasta mediakasvattajana näyttäytyy minulle siis järkyttävällä tavalla askelena kohti totalitarismin sumentamaa maailmankuvaa, ei sinä mediakasvatuksena, johon olen itse oppinut opiskellessani opettajaksi.

Kriittinen ajattelu?

Mitä on siis mediakasvattaminen tai mitä sen pitäisi olla? Mitkä ovat ne ihanteet, joita ihmisen vapaaseen tahtoon ja ajatuksen vapauteen liitetään? On siis mentävä aivan perusteisiin, joka näyttää tyystin kadonneen tai niiden halutaan katoavan ihmisten ajatusmaailmasta, unohtavan, että tällaista onkaan, että se on joskus ollut perustuslaillisesti jopa turvattu.

Jokaisella on siis oikeus omaan ajatteluun, omaan mielipiteeseen, oikeus ottaa itsenäisesti asioista selvää ja muodostaa näin tyydyttävä kokonaiskuva. Pohdiskeleva, eri näkökulmia kunnioittava ja kuunteleva mediakasvatus on se, mitä eettisesti ajatellen voi johtaa todelliseen kriittiseen ajatteluun, ei vain ulkoa opetteluun tai toistamaan opittua. Se parhaimmillaan voi yhdistää ihmisiä, auttaa ymmärtämään erilaisuutta eikä johda ihmisten jakamiseen ja konflikteihin. Yksilön oman ajattelun oikeutta ei voida ulkopuolelta sanella tai siihen puuttua, ei pakkotoimin, eikä liioin "hienovaraisemmin" ajatuksia muokkaamalla. Totuus sinällään ei koskaan ole pysyvä ja absoluuttinen "Truth is a pathless land", muistutti jo Krishnamurti. Maailmaa ja elämää ei voida myöskään koskaan selittää rationaalisesti, se on pidettävä mielessä, se mihin kiihtyvällä teknokratialla, superälyllä, pyritään.

Share
Blog::luna lehikoinen